Viime vuosien aikana on ilmaantunut tiedemiehille ja –naisille uusi lyömäase tieteen ja uskonnon väliseen taisteluun, jos sitä haluaa taisteluksi kutsua. Neuroteologiaksi ristitty tutkimusalue tutkii henkisten kokemuksien syntymistä aivoissa. Useat tutkimukset esittävät, että ihmisten usko jumalaan ja muut henkiset kokemukset voidaan selittää aivotoiminnan kautta. Aivojen toimintaahan voidaan tunnetusti näpelöidä useilla eri tavoilla, kuten lääkkeet, huumeet, kirurgiset operaatiot jne. Tutkimusalue on kohdannut paljon kritiikkiäkin. Viime vuoden puolella aihetta käsitelty YLEn Prismassa, mistä keskusteltu ainakin Skepsiksessä.

Lähitulevaisuus, meidän maailma:

Kirkot menettävät jäseniään kiihtyvään tahtiin. Kirkon valtaapitävät eivät löydä keinoja houkutella uusia jäseniä tai estää eroamisia. Jonkun pienen kristityn kirkon radikaalisiipi päättää ottaa epätoivoisia keinoja käyttöön. Vahvasti uskovat vanhemmat alkavat lähettää lapsiaan kirkon järjestämiin rippikouluun tai muuten tutustumaan kirkon toimintaan. Kirkon puolesta rippikoulussa lapsien aivoille annetaan elektroninen hoito, joka luo kokemuksen jonkun suuremman kohtaamisesta eli valaistumisen ja samalla annetaan vahva perinteinen käännyttämispaketti kertoen jumaluudesta ja uskosta, hyvästä ja pahasta jne. Lapsista kasvaa kunnollisia uskovaisia ja kirkko jäsenmäärä kääntyy kasvuun. Moraalisesti toiminta on hyväksyttävää kirkon sisällä, koska se on verrattavissa vaikka seksuaalisten vähemmistöjen parantamisesta heteroksi. Ateistit ovat sairaita ja parannuskeino on löydetty.