Asia oli siis se, että nyt näyttäisi olevan aika alkaa hypettämään mikromaksujen (tai oikeastaan niiden funktiota toteuttavien) ratkaisujen ilmaantumisesta. Matti linkittää tauolta palanneessa Mediablogissaan kolumniin jossa käydään läpi web 2.0 startupin nimeltä Kachingle ideaa. En kaivellut ihan tarkkaan, mistä on kyse juuri tässä startupissa (lisätietoa voi olla hankala saada, koska homma niin alussa), mutta useammat pullakahvit voin lyödä vetoa, että Kachinglen hengenheimolaisia tulee lisää ja lumipalloefekti alkaa tosissaan vielä tänä vuonna.

Kirjoittelin mikromaksuista ja villistä ideasta, jota kutsuin nimellä tietovaluutta aiemmin täällä. Tässä vielä rautalankaversio mistä on kyse. Webissä on sellainen ongelma, että sisältöä on vaikka minkälaista (tekstiä, ääntä, kuvaa jne.), mutta siitä on tosi hankala yksittäisen kuluttajan maksaa. Koska kyseessä on informaatio ja web, niin ko. informaatio on käyttäjän käytettävissä samalla hetkellä, kun hän saa pääsyn ko. informaatioon. Käyttäjä ei tiedä minkäarvoista informaatio on hänelle ennenkuin hän on ko. informaatiota "kuluttanut". Mm. näistä syistä informaation käyttäjä ei halua maksaa informaatiosta etu- eikä jälkikäteen. Etukäteen hän ei tiedä, että mitä hän informaatiosta haluaisi maksaa ja jälkikäteen hän ei halua enää maksaa, koska maalaisjärjellä ei ole mitään "korvattavaa", koska eihän informaation myyjä mitään menettänyt siitä, että informaatioaansa myönsi pääsyn. Tähän kun lisätään se, että internetissä informaatiosta maksaminen on tänä päivänä helpointa siten, että kirjaudut verkkopankkiin ja siirrät rahaa informaation myyjän tilille (ottamatta edes huomioon kaupantekoon liittyvään lainmukaiseen byrokratiaan, käyttöehdot, verot jne). Tämähän on tietysti järjetöntä, että jos haluaisit blogikirjoituksesta maksaa, niin se tarkoittaisi, että itse tuotteen kuluttamiseen menisi minuutti ja siitä maksamiseen parhaimmassakin tapauksessa moninkertainen määrä minuutteja.

Mikromaksamiseen on kaavailtu monenlaisia systeemejä, joista ehkä parhaimpia ovat sellaiset, joissa selaimeen on integroitu lisäosa, josta yhdellä tai muutamalla painalluksella käyttäjä saisi siirrettyä mikromaksun informaation myyjälle. Tämä edellyttäisi, että palveluun siirrettäisiin rahaa etukäteen vastaavasti kuin esim. uhkapelipalveluissa tehdään. Mikromaksupalvelut eivät kuitenkaan ole ainakaan vielä yleistyneet (en tiedä suoralta kädeltä mainita yhtään).

Mikromaksamisessa on muutama vakava periaatteellinen ongelma:

A. Oikean rahan liikuttaminen tarkoittaa aina turvallisuutta ja turvallisuus tarkoittaa kustannuksia palveluntarjoajalle sekä monimutkaisuutta transaktioissa. Käyttäjien määrän kanssa lineaarisesti kasvavat kustannukset eivät kuulu web 2.0-maailmaan. Rankasti yksinkertaistaen käyttäjän pitäisi maksaa sentti siitä että hän siirtää sentin. Ei hyvä.

B. Informaatio on aineettomana hyödykkeenä sellainen (ks. lisää non-rival hyödykkeistä esim. Benkler), että se toimii huonosti rahan kanssa yhteen. Jos informaatiota myydään rahaa vastaan, niin se näyttäisi aina johtavan vaikeuksiin (esim. Tekijänoikeusmafia vs. piraatit).

Minusta tämä tarkoittaa sitä, että mikromaksut tai siis se vastine, joka informaatioon pääsystä annetaan pitää olla jotakin muuta kuin rahaa. Tällaiseksi jotain-muuta-kuin-raha -asiaksi ehdotin tietovaluuttaa. Tuo on vaan yksi ehdotus ja varsin kehittymätön. Vaihtoehtoja voi olla monenlaisia, mutta tietyt seikat pitää täyttyä (väittämiä):

1. Informaation tuottaja saa hyötyä siinä suhteessa kuin hänen tuottamaansa informaatiota käytetään tai arvostetaan

2. Vastineen siirtämisen tai todentamisen kulut eivät saa olla merkittävästi enemmän kuin kulut informaation siirtämisessä internetissä

3. Vastine ei ole itsessään rahaa. Raha voi olla välillisesti kytketty vastineeseen, esim. verojen, maksettujen mainosten, palkan tai palkkioiden kautta.

Minulla on vahva tuntuma siitä, että 4. väittämä olisi se, että vastineen informaatiosta tulee perustua vapaaehtoisuuteen. Kachinglessä on lähdetty tälle linjalle (ainakin siltä vaikuttaisi). Siis, että informaation kuluttamisen (esim. blogien lukemisen) jälkeen käyttäjältä siirtyy rahaa informaation tuottajalle. Palveluun liittyminen on vapaaehtoista, samoja blogeja voi tietysti lukea ilmaiseksikin.

Tarjoaisin siis tämän vuoden web 2.0 hypesanaksi "mikrovastineet" (joku voisi kommentoida mitä olisi englanniksi), eli miten osoitetaan arvostus tehokkaasti informaationtuottajille. Viime aikoina tästä on kirjoittanut myös Haakanan Kari liittyen journalismiin. Blogeja veikkaisin kehityksen kärkeen tällä alalla ja uumoilisi, että Kachinglen vanavedessä tulee, joku vielä oivaltavampi palvelu, joka tulee olemaan 2010 kaikkien web-käyttäjien peruskamaa hoitaen näppärästi arvostuksen osoittamisen blogikirjoituksille. Sitten aavistuksen perässä tulevat web-analyytikot, jotka näkevät, että tällä samalla tavalla voidaan mitata web-sivujen suosiota tarkemmin kuin ennen. Sen jälkeen alkaa myös web-mainonnan alalla löytymään vipinää.

1. en.wikipedia.org/wiki/Special:Random
- ensimmäinen artikkeli tällä sivulla on bändisi nimi

2. quotationspage.com/random.php3
- viimeisen lainauksen neljä viimeistä sanaa ovat albumisi nimi

3. flickr.com/explore/interesting/7days/
- tämän sivun kolmas kuva on albumisi kansi

Merkittävimmäksi tulokseksi kokeilusta jäi siis mikromaksun kirjaamisen ja transaktion helppouden tärkeys, mikä oli kyllä tiedossa etukäteenkin.

Mitkä vaatimukset täytyy ainakin saavuttaa mikromaksukäytännön saavuttamiseksi:

-         Erittäin yksinkertainen maksun kirjaus (toiminnallisuus integroitu selaimeen tai muuhun tiedonesittämisvälineeseen)

-         Erittäin yksinkertainen maksun siirto (kun maksu on kirjattu niin sen jälkeen ei tarvitse muuta kuin tarkastaa siirto myöhemmässä vaiheessa)

-         Avoimet tilastot (julkisten mikromaksujen tilastot havainnollistettuna)

-         Mikromaksukulttuuri ja –tavat (mistä maksetaan, mistä ei ja miten paljon)

Mikromaksujen liikkeellelähdössä on myös haaste löytää tietoteknisesti kokemattomat mikromaksukäytännön piiriin. Heitä erityisesti tarvitaan maksajapuolelle, jotta käytäntö voisi lähteä muodostumaan. Pitäisi löytää keinoja myydä tietosisältöjä sellaisille henkilöille, joiden tiedonhakutaidot ovat heikot. Mikromaksukäytännön kehittyminen tulee varmaankin etenemään niin, että ensimmäiset näkevät paljon vaivaa kulttuurin aloittamiseen, jonka jälkeen alkaa syntyä itsenäisiä tiedontuottajia, jotka alkavat kasvavassa määrin tuottaa kohdennettua tietoa suurille tiedontarpeisille ryhmille. Tiedontuottajien päästessä mikromaksujen makuun, kasvaa heidän määrä voimakkaasti.

Mikromaksu-aihetta läheltä liippaa virtuaalimaailmojen uudet ammatit -keskustelu. Mikromaksuissa ja inhimillistä älyä vaativien tehtävien (Human Intelligence Task) ratkomisessa yhteisöllisesti on samankaltaisia ongelmia (ks. Erkan kommentti em. keskustelussa). Veikkaisin, että tällä saralla otetaan kuitenkin isoja edistysaskelia ihan lähivuosina.

Osmo Soininvaara avasi Suomen Kuvalehdessä erittäin mielenkiintoisesti  mikromaksamista:

…Voisi käynnistyä sisällöntuotannon vallankumous, jos netissä voisi kerätä lukijoilta vaikkapa sentin suuruisia mikromaksuja. Mikromaksusta ei muodostuisi käytön estettä. Ehkäpä jonakin päivänä jokaisella on tietokoneellaan virtuaalinen kukkaro, josta voi maksaa pieniä maksuja yhdellä klikkauksella…

Tiedon megatähdille mikromaksut toisivat jättitulot – samaan tapaan kuin äänitemarkkinat ovat tehneet musiikin megatähdistä monimiljonäärejä…

Mikromaksujen avulla Internet voisi nousta komeaan lentoon. Ne eivät estäisi humpuukin tarjoamista, mutta auttaisivat käyttäjää seulomaan luotettavaa tietoa…

Olin jo jonkun aikaa miettinyt, että mikromaksaminen voisi olla ratkaisu poistaa kynnys ammattimaisesta tai vakavammasta tiedontuottamisesta. Tästähän Soininvaarakin kirjoittaa, tiedontuottaminen, kuten (journalismi tai sisällöntuotanto) vaatii aikaa ja vaivaa ja siten ammatillista otetta, koska ei ole välineitä pyytää pieniä maksuja tiedon kuluttajilta. Voit siis tehdä tiedontuotantoa ammattimaisesti tai et sitten ollenkaan.

Toinen vielä valtavampi ongelma on nykyisten tekijänoikeuksien sopimattomuus tiedon tuotantoon ja jakeluun. Tiedolla (esim. kirjallisuus, musiikki, kuvataide) on aina tuottaja, joka haluaisi maksun tuotannostaan. Tyypillisesti tiedon tuottaja toimii niukkuuden markkinoiden menetelmillä, eli antaa tiedon myyntiin korkealla hinnalla ja kieltää kopioinnin. Koska tiedon voi lähes kustannuksetta kopioida niin tiedon kuluttajilla ei ole halukkuutta korkeaa hintaa maksaa. Parempi menetelmähän olisi selvittää tiedon arvo kuluttajilta ja tuottaja voisi verrata omaa arviota tiedon arvosta kuluttajien ehdotukseen ja päättää julkaiseeko tiedon kollektiivista maksua vastaan. Tämä on ns. lunnas-malli. Tässä on heikkoa se, että kuluttajat eivät tiedä mistä maksavat, eikä julkaisu tapahdu heti kun tieto on julkaistavissa.

Näkisin, että mikromaksaminen ja tämä lunnas-malli viittaavat toimivaan tiedon tuottamisen ja kuluttamisen malliin tulevaisuuden tietoyhteiskunnassa. Lähdin miettimään mikromaksamista siitä näkökulmasta, että tarvitseeko sen olla tätä perinteistä valuuttaa. Kauppaa haluttaisiin käydä tiedosta, joka käyttäytyy olennaisesti erilailla kuin fyysinen materia. Materia ja palvelut joita ei voi kopioida (palvelut, jotka muodostuvat aikaan ja paikkaan sidotusta fyysisestä toiminnasta) käyvät saumattomasti yhteen perinteisen valuutan kanssa. Tietoa et voi syödä, etkä pukea päälle, mutta sen voit kopioida, joten pitäisikö tietoa vastata, jonkinnäköinen virtuaalinen valuutta.

En ole talousmallien asiantuntija, mutta ehdottaisin, että tulevaisuuden malli voisi toimia jotenkin näin:

Valtio keräisi kansalaisilta esim. ansiotulon mukaan suhteutettua tietomaksua verotuksessa. Tätä tiedonkäyttömaksua vastaan kansalaiset saisivat tietovaluuttaa x määrän viikossa tai kuukaudessa, kaikki yhtä paljon (n. alle 8-vuotiaiden valuutasta vastaisivat vanhemmat). Tietovaluutta tulisi automaattisesti kansalaisen sähköiselle tilille. Tietovaluutalla ei ole mahdollista tehdä muuta kuin ohjata se haluamalleen tiedontuottajalle.

Tiedontuottajat ovat rekisteröityneitä kansalaisia tai kansalaisryhmiä, jotka julkaisevat tietoa yleisesti määriteltyjen formaattien mukaisesti internetissä. Kuka tahansa saa käyttää tiedontuottajien julkaisemaa tietoa haluamallaan tavalla, myös kaupallisesti. Tiedon saisi myös julkaista muunnettuna uudelleen kuka tahansa tietyn suoja-ajan jälkeen (esim. muutama kuukausi). Tämän suoja-ajan aikana alkuperäinen tuottaja pitäisi ilmoittaa silloin, kun tietoa esitetään kaupallisesti, yleisölle tai yhdistettynä johonkin toiseen tietosisältöön. Tuottajatiedot ja tietovaluutan ohjauskanava on helppo esittää tulevaisuuden viestintäteknologioilla (mediasoittimet, tietokoneet, mobiilit laitteet).

Tietovaluutta, joka kertyisi tiedontuottajille olisi mahdollista vaihtaa rahaan tietyn väliajoin (esim. muutama kuukausi). Tietovaluutta olisi siis tunnistusnumerollista dataa, joka liikkuisi koko kiertokulkunsa ajan valtion ylläpitämässä tietojärjestelmässä. Kaikki liikkeelle laskettu valuutta kiertäisi aina säännöllisin väliajoin takaisin valtiolle ja sitten se jaettaisiin uudelleen kansalaisille.

Tietovaluuttaa ei siis välttämättä tarvita tiedonsaantiin, mutta yleisesti käytössä olevat laitteet hoitaisivat kansalaisen halutessa tietovaluutan ohjaamisen käytön mukaisesti. Esim. kuunnellun musiikin, katsottujen multimediasisältöjen, luettujen tekstien mukaan tietovaluutta jyvitettäisiin automaattisesti. Tietovaluutan loppuessa kansalainen voisi yhä käyttää kaikkea tietoa täysin samalla lailla kuin muutkin, mutta hänellä ei ole enää mahdollisuutta antaa tiedolle arvoa tietovaluutan jakamisen muodossa.

Tiedontuottajilla olisi mahdollisuus kerätä halutessaan tietovaluuttaa ennen tietosisällön, eli ottaa tavallaan valtiolta lainaa tiedon tuottamiseen tietyissä rajoissa. Tällöin kansalainen voi myös peruuttaa tietovaluuttamaksunsa, jos hän ei pidä julkaisua ennakkotietojen mukaisena. Jos kansalainen ei jyvittäisi tietovaluuttaa, niin valuutta jaettaisiin, esim. aikaisemman valuutanjakohistorian ja yleisten jakotrendien mukaisesti automaattisesti.

Iso kysymysmerkki on yksityisyyden suojaaminen, onko mahdollista rakentaa tietojärjestelmät niin, että tietovaluuttaa ei voida väärentää, mutta tietovaluutan liikkumishistoria on mahdollista hävittää. Yritysmaailman sovittaminen tähän malliin ei ole niin tuttua, että osaisin sitä tarkkaan kuvailla, mutta ainakin perinteiset tiedontuottaja-ammatit (muusikot, kuvataiteilijat, kirjoittajat) voisivat myydä yrityksille oikeudet saamaansa tietovaluuttaan ja näin ulkoistaa riskin yrityksille ja vakinaistaa tulojaan. Yksi yritysten liityntä tietovaluuttaan voisi olla niin, että heillä olisi mahdollisuus ostaa tietovaluuttaa rahalla, mutta yritykset eivät voisi sitä kerätä. Näin yritykset voisivat ostaa kansalaisilta esim. kuluttajakäyttäytymistietoja tai paikkatietoja tietovaluutalla.

Tällainen systeemi mullistaisi monia alueita (tekijänoikeudet, patentit) ja nojaisi paljon kansalaisten moraaliin tietovaluutan jaossa. Se ajaisi myös merkittävään globaaliin muutokseen teollisuudessa ja tieteessä. Tämänkaltainen malli voisi myös ratkaista kansalaisen molemminsuuntaisen tiedonhallinnan jatkossa. Kansalaisille voisi rakentua täysin uudenlaisia menetelmiä hallita vastaanottamaansa tietoa ja tuottaa tietoa. Mallin avulla kansalaisille voitaisiin antaa myös oikeus päättää vastaanottamasta tiedostaan. Näin voitaisiin esim. mahdollistaa se, että kansalaiset voisivat ilmoittautua ottamaan vastaan markkinointia tietovaluuttaa vastaan.

Koska tietovaluuttaa on pakko "ostaa" valtiolta niin silloin ei kukaan ei voi kerätä voittoa kierrättämällä tietovaluutta ristiin kaverin kanssa. Ristiin kierrättämällä voisi ainoastaan saada takaisin oman tietomaksunsa, mutta tällöin menettäisi tietovaluutalla vaikuttamismahdollisuuden. Iso merkitys sosiaalisesti voisi olla tosiaan sillä, että ilmoittaa julkisesti minne tietovaluuttansa jakaa. Uskoisin, että voisi syntyä kulttuuri, jossa suurin osa kansalaisista jakaisi tietovaluutan "oikeudenmukaisesti" ja ylpeilisi sillä.

Tiedon tuottamisen mentaliteettia malli muuttaisi myös radikaalisti, olisi kannattavaa julkaista nopeasti ja myös keskeneräistä. Tämä saattaisi olla merkittävä tekijä kollektiivisen tietoisuuden ja tiedontuottamisen muodostumisessa.

Tähän liittyy erittäin monia tekijöitä, joita en tällä hetkellä osaa nähdä, mutta mielestäni viime vuosituhannen menetelmät tiedon tuottamisen ja käyttämisen suhteen ovat täysin riittämättömät tietoyhteiskunnassa. Jos emme itse luo uudenlaista mallia, niin me päästämme kädet ratista ja meistä tulee matkustajia. Vanhoilla malleilla ei vain millään voida jatkaa täysin verkottuneen yhteiskunnan lainalaisuuksien vallitessa, joten joko visioidaan itse tai uudet mallit syntyvät meidän tietämättä ja ohjaamatta. Globaalit tiedonhallinnan keinot ja taidot ovat ensisijoilla energiantuotannon ja ympäristönsuojelun ohella koko ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta.

Jatkakaa ideointia, kiitos. Odotan, että innovatiivisemmat ja näppärimmät luovat toimivan mallin raakileen parin seuraavan vuoden aikana kansalaisvoimin. Tällainen tietovaluutta voitaisiin helpoimmillaan tehdä web 2.0-sovelluksena esim. niin että käyttäjät rekisteröityvät palveluun, joka toimii internet-selaimen osana. Palvelu jakaa käyttäjille tietovaluuttaa, jota voi jakaa esim. blogeille, podcasteille, internetsivuille, musiikille, multimedialle ja kuville, jotka käyttävät CC-lisenssointia. Palvelu saa tulonsa mainostuloina sekä lahjoituksina ja vaihtaa käyttäjillä kiertänyttä tietovaluuttaa oikeaksi rahaksi. Tämä on nähtävissä osaltaan jo monissa virtuaalimaailmoissa ja yhteisöllisissä web-palveluissa.

Palaan tässä mainitsemattomiin merkittäviin tekijöihin myöhemmin, mutta nyt niistä tulee mieleen ainakin kansalaisvaikuttaminen verkossa, se voitaisiin ehkä viedä huippuunsa tietovaluutan avulla. Lukijoilla noussee mieleen varmaan muitakin merkittäviä muutoksia, jos mentäisiin tällaiseen malliin. Heitelkäähän kommentteihin tai jos kommentointi ei taas toimi, niin jonnekin muualle.