Juttelin taannoin Erkan kanssa, että jos podcasteista tai blogikirjoituksista voisi maksaa, niin mikä olisi sopiva hinta. Erkka taisi heittää, että 50 senttiä hyvästä podcastista olisi mahdollinen. Minä heitin, että kyllä kaikista blogi-merkinnöistäkin voisi sentin tai pari maksaa. Tämä siis sellaisessa maailmassa, jossa mikromaksaminen olisi kätevää ja nopeaa.

Osmo Soininvaara avasi Suomen Kuvalehdessä erittäin mielenkiintoisesti  mikromaksamista:

…Voisi käynnistyä sisällöntuotannon vallankumous, jos netissä voisi kerätä lukijoilta vaikkapa sentin suuruisia mikromaksuja. Mikromaksusta ei muodostuisi käytön estettä. Ehkäpä jonakin päivänä jokaisella on tietokoneellaan virtuaalinen kukkaro, josta voi maksaa pieniä maksuja yhdellä klikkauksella…

                     

Tiedon megatähdille mikromaksut toisivat jättitulot – samaan tapaan kuin äänitemarkkinat ovat tehneet musiikin megatähdistä monimiljonäärejä…

Mikromaksujen avulla Internet voisi nousta komeaan lentoon. Ne eivät estäisi humpuukin tarjoamista, mutta auttaisivat käyttäjää seulomaan luotettavaa tietoa…

Olin jo jonkun aikaa miettinyt, että mikromaksaminen voisi olla ratkaisu poistaa kynnys ammattimaisesta tai vakavammasta tiedontuottamisesta. Tästähän Soininvaarakin kirjoittaa, tiedontuottaminen, kuten (journalismi tai sisällöntuotanto) vaatii aikaa ja vaivaa ja siten ammatillista otetta, koska ei ole välineitä pyytää pieniä maksuja tiedon kuluttajilta. Voit siis tehdä tiedontuotantoa ammattimaisesti tai et sitten ollenkaan.

Toinen vielä valtavampi ongelma on nykyisten tekijänoikeuksien sopimattomuus tiedon tuotantoon ja jakeluun. Tiedolla (esim. kirjallisuus, musiikki, kuvataide) on aina tuottaja, joka haluaisi maksun tuotannostaan. Tyypillisesti tiedon tuottaja toimii niukkuuden markkinoiden menetelmillä, eli antaa tiedon myyntiin korkealla hinnalla ja kieltää kopioinnin. Koska tiedon voi lähes kustannuksetta kopioida niin tiedon kuluttajilla ei ole halukkuutta korkeaa hintaa maksaa. Parempi menetelmähän olisi selvittää tiedon arvo kuluttajilta ja tuottaja voisi verrata omaa arviota tiedon arvosta kuluttajien ehdotukseen ja päättää julkaiseeko tiedon kollektiivista maksua vastaan. Tämä on ns. lunnas-malli. Tässä on heikkoa se, että kuluttajat eivät tiedä mistä maksavat, eikä julkaisu tapahdu heti kun tieto on julkaistavissa.

Näkisin, että mikromaksaminen ja tämä lunnas-malli viittaavat toimivaan tiedon tuottamisen ja kuluttamisen malliin tulevaisuuden tietoyhteiskunnassa. Lähdin miettimään mikromaksamista siitä näkökulmasta, että tarvitseeko sen olla tätä perinteistä valuuttaa. Kauppaa haluttaisiin käydä tiedosta, joka käyttäytyy olennaisesti erilailla kuin fyysinen materia. Materia ja palvelut joita ei voi kopioida (palvelut, jotka muodostuvat aikaan ja paikkaan sidotusta fyysisestä toiminnasta) käyvät saumattomasti yhteen perinteisen valuutan kanssa. Tietoa et voi syödä, etkä pukea päälle, mutta sen voit kopioida, joten pitäisikö tietoa vastata, jonkinnäköinen virtuaalinen valuutta.

En ole talousmallien asiantuntija, mutta ehdottaisin, että tulevaisuuden malli voisi toimia jotenkin näin:

Valtio keräisi kansalaisilta esim. ansiotulon mukaan suhteutettua tietomaksua verotuksessa. Tätä tiedonkäyttömaksua vastaan kansalaiset saisivat tietovaluuttaa x määrän viikossa tai kuukaudessa, kaikki yhtä paljon (n. alle 8-vuotiaiden valuutasta vastaisivat vanhemmat). Tietovaluutta tulisi automaattisesti kansalaisen sähköiselle tilille. Tietovaluutalla ei ole mahdollista tehdä muuta kuin ohjata se haluamalleen tiedontuottajalle.

Tiedontuottajat ovat rekisteröityneitä kansalaisia tai kansalaisryhmiä, jotka julkaisevat tietoa yleisesti määriteltyjen formaattien mukaisesti internetissä. Kuka tahansa saa käyttää tiedontuottajien julkaisemaa tietoa haluamallaan tavalla, myös kaupallisesti. Tiedon saisi myös julkaista muunnettuna uudelleen kuka tahansa tietyn suoja-ajan jälkeen (esim. muutama kuukausi). Tämän suoja-ajan aikana alkuperäinen tuottaja pitäisi ilmoittaa silloin, kun tietoa esitetään kaupallisesti, yleisölle tai yhdistettynä johonkin toiseen tietosisältöön. Tuottajatiedot ja tietovaluutan ohjauskanava on helppo esittää tulevaisuuden viestintäteknologioilla (mediasoittimet, tietokoneet, mobiilit laitteet).

Tietovaluutta, joka kertyisi tiedontuottajille olisi mahdollista vaihtaa rahaan tietyn väliajoin (esim. muutama kuukausi). Tietovaluutta olisi siis tunnistusnumerollista dataa, joka liikkuisi koko kiertokulkunsa ajan valtion ylläpitämässä tietojärjestelmässä. Kaikki liikkeelle laskettu valuutta kiertäisi aina säännöllisin väliajoin takaisin valtiolle ja sitten se jaettaisiin uudelleen kansalaisille.

Tietovaluuttaa ei siis välttämättä tarvita tiedonsaantiin, mutta yleisesti käytössä olevat laitteet hoitaisivat kansalaisen halutessa tietovaluutan ohjaamisen käytön mukaisesti. Esim. kuunnellun musiikin, katsottujen multimediasisältöjen, luettujen tekstien mukaan tietovaluutta jyvitettäisiin automaattisesti. Tietovaluutan loppuessa kansalainen voisi yhä käyttää kaikkea tietoa täysin samalla lailla kuin muutkin, mutta hänellä ei ole enää mahdollisuutta antaa tiedolle arvoa tietovaluutan jakamisen muodossa.

Tiedontuottajilla olisi mahdollisuus kerätä halutessaan tietovaluuttaa ennen tietosisällön, eli ottaa tavallaan valtiolta lainaa tiedon tuottamiseen tietyissä rajoissa. Tällöin kansalainen voi myös peruuttaa tietovaluuttamaksunsa, jos hän ei pidä julkaisua ennakkotietojen mukaisena. Jos kansalainen ei jyvittäisi tietovaluuttaa, niin valuutta jaettaisiin, esim. aikaisemman valuutanjakohistorian ja yleisten jakotrendien mukaisesti automaattisesti.

Iso kysymysmerkki on yksityisyyden suojaaminen, onko mahdollista rakentaa tietojärjestelmät niin, että tietovaluuttaa ei voida väärentää, mutta tietovaluutan liikkumishistoria on mahdollista hävittää. Yritysmaailman sovittaminen tähän malliin ei ole niin tuttua, että osaisin sitä tarkkaan kuvailla, mutta ainakin perinteiset tiedontuottaja-ammatit (muusikot, kuvataiteilijat, kirjoittajat) voisivat myydä yrityksille oikeudet saamaansa tietovaluuttaan ja näin ulkoistaa riskin yrityksille ja vakinaistaa tulojaan. Yksi yritysten liityntä tietovaluuttaan voisi olla niin, että heillä olisi mahdollisuus ostaa tietovaluuttaa rahalla, mutta yritykset eivät voisi sitä kerätä. Näin yritykset voisivat ostaa kansalaisilta esim. kuluttajakäyttäytymistietoja tai paikkatietoja tietovaluutalla.

Tällainen systeemi mullistaisi monia alueita (tekijänoikeudet, patentit) ja nojaisi paljon kansalaisten moraaliin tietovaluutan jaossa. Se ajaisi myös merkittävään globaaliin muutokseen teollisuudessa ja tieteessä. Tämänkaltainen malli voisi myös ratkaista kansalaisen molemminsuuntaisen tiedonhallinnan jatkossa. Kansalaisille voisi rakentua täysin uudenlaisia menetelmiä hallita vastaanottamaansa tietoa ja tuottaa tietoa. Mallin avulla kansalaisille voitaisiin antaa myös oikeus päättää vastaanottamasta tiedostaan. Näin voitaisiin esim. mahdollistaa se, että kansalaiset voisivat ilmoittautua ottamaan vastaan markkinointia tietovaluuttaa vastaan.

Koska tietovaluuttaa on pakko "ostaa" valtiolta niin silloin ei kukaan ei voi kerätä voittoa kierrättämällä tietovaluutta ristiin kaverin kanssa. Ristiin kierrättämällä voisi ainoastaan saada takaisin oman tietomaksunsa, mutta tällöin menettäisi tietovaluutalla vaikuttamismahdollisuuden. Iso merkitys sosiaalisesti voisi olla tosiaan sillä, että ilmoittaa julkisesti minne tietovaluuttansa jakaa. Uskoisin, että voisi syntyä kulttuuri, jossa suurin osa kansalaisista jakaisi tietovaluutan "oikeudenmukaisesti" ja ylpeilisi sillä.

Tiedon tuottamisen mentaliteettia malli muuttaisi myös radikaalisti, olisi kannattavaa julkaista nopeasti ja myös keskeneräistä. Tämä saattaisi olla merkittävä tekijä kollektiivisen tietoisuuden ja tiedontuottamisen muodostumisessa.

Tähän liittyy erittäin monia tekijöitä, joita en tällä hetkellä osaa nähdä, mutta mielestäni viime vuosituhannen menetelmät tiedon tuottamisen ja käyttämisen suhteen ovat täysin riittämättömät tietoyhteiskunnassa. Jos emme itse luo uudenlaista mallia, niin me päästämme kädet ratista ja meistä tulee matkustajia. Vanhoilla malleilla ei vain millään voida jatkaa täysin verkottuneen yhteiskunnan lainalaisuuksien vallitessa, joten joko visioidaan itse tai uudet mallit syntyvät meidän tietämättä ja ohjaamatta. Globaalit tiedonhallinnan keinot ja taidot ovat ensisijoilla energiantuotannon ja ympäristönsuojelun ohella koko ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta.

Jatkakaa ideointia, kiitos. Odotan, että innovatiivisemmat ja näppärimmät luovat toimivan mallin raakileen parin seuraavan vuoden aikana kansalaisvoimin. Tällainen tietovaluutta voitaisiin helpoimmillaan tehdä web 2.0-sovelluksena esim. niin että käyttäjät rekisteröityvät palveluun, joka toimii internet-selaimen osana. Palvelu jakaa käyttäjille tietovaluuttaa, jota voi jakaa esim. blogeille, podcasteille, internetsivuille, musiikille, multimedialle ja kuville, jotka käyttävät CC-lisenssointia. Palvelu saa tulonsa mainostuloina sekä lahjoituksina ja vaihtaa käyttäjillä kiertänyttä tietovaluuttaa oikeaksi rahaksi. Tämä on nähtävissä osaltaan jo monissa virtuaalimaailmoissa ja yhteisöllisissä web-palveluissa.

Palaan tässä mainitsemattomiin merkittäviin tekijöihin myöhemmin, mutta nyt niistä tulee mieleen ainakin kansalaisvaikuttaminen verkossa, se voitaisiin ehkä viedä huippuunsa tietovaluutan avulla. Lukijoilla noussee mieleen varmaan muitakin merkittäviä muutoksia, jos mentäisiin tällaiseen malliin. Heitelkäähän kommentteihin tai jos kommentointi ei taas toimi, niin jonnekin muualle.